• Facebook

Viulu

Viulu on kehittynyt luuttusoittimesta nykyisen kaltaiseen muotoonsa Euroopassa keskiajalla ja Suomessakin siitä on jo ensimmäisiä havaintoja 1600-luvulta. Se levisi nopeasti uusien länsirannikon kaupunkien perustamisen (mm. Kokkola, Uusikaupunki, Vaasa) jälkeen, koska niihin asettui joukoittain kauppiaita joilla oli yhteydet ulkomaille. Viulu oli suosittu tanssin säestyssoitin ja kansansoittimena se saavutti pysyvän suosion monipuolisen artikulointinsa, kovan äänensä ja pienen kokonsa vuoksi.

Lisää viulun historiasta löytyy täältä

Viulun kansanomaisen soiton opastusta muualla netissä:
Mestaripelimannien jousen käyttö polkan soitossa, Juhani Näreharju
Mutkankiverä, Piia Kleemola-Välimäki

Viulu Keski-Pohjanmaalla

Keski-Pohjanmaan alueen viulupelimannien jousitustyylit vaihtelevat pelimannikohtaisesti, mutta niistä on myös löydettävissä tiettyjä yhtäläisyyksiä, joita käyttämällä soitettaviin sävelmiin saadaan kuuluviin keski-pohjalaisten soittajien tyylipiirteitä. Jotta saat oman soittosi kuulostamaan pelimannihenkiseltä, on sinun hyvä harjoitella seuraavia pelimannimusiikin peruselementtejä; puntti, kaaritukset ja fraseeraus. Tässä osiossa olevat harjoitukset ovat sovellettu mm. kaustislaisten mestaripelimannien Johannes Järvelän ja Konsta Jylhän jousitustyyleistä.

Käymällä läpi tekniikkaosion harjoitukset, saat selville mitä pelimannien jousi- ja viulukädessä soiton aikana tapahtuu. Näin saat kuuluviin kansanmusiikille ominaisia piirteitä myös omaan soittoosi. Kaikkea ei kuitenkaan kannata merkitä nuotteihin, joten esimerkkien kuuntelemisen tärkeyttä ei voi liikaa painottaa. Esimerkkien ja sävelmien kuunteleminen auttaa sinua pääsemään käsiksi niihin asioihin, joita tapahtuu tahtien ja kaaritusten sisällä.

Viulun tekniikkaharjoitukset